Ruuhkavuodet ja hyvinvointi: Itsemyötätunnon mullistava kokemus

 Kun tapasin hoitamattoman kipukohtani

Olenkin aikaisemmassa postauksessani kertonut kokeneeni aikanaan lapsettomuuden tuskan. Puhuin pitkään, kuinka lapsien saaminen tuntui pyyhkineen kaikki vuosien tuskat pois. 

Kun keväällä 2024 mieheni kanssa päätimme antaa raskaudelle mahdollisuuden huomasinkin palaavani jonnekin hoitamattomaan kohtaan itsessäni. 

Koulujenlopun aikaan huomasin kuukautisieni olevan ehkä myöhässä ja koin valtavaa tarvetta tehdä raskaustestin. Jo itsessään testin tekeminen triggeröi minussa jotain, minkä olin ehkä hieman jopa tahtomattani unohtanut.

Kun kärsin lapsettomuudesta aikanaan, en ollut testien tekijä. Odotin aina kärsivällisesti kuukautisia ja petyin sen myötä. Raskaustestejä itse lapsettomuuden eli n.8 vuoden aikana tein ehkä kolme. Jotenkin koin testien tekemisen ja negatiivisen tuloksen saamisen tikkuun olevan paljon raastavampaa, kun toivon ylläpitäminen aina siihen asti, kunnes kuukautiseni alkaisivat. Ajattelin luonnon kyllä kertovan.  Tietenkin alkavat kuukautiset oli myös aina musertava merkki. Muistelisin niiden erityisesti tuntuneen musertavilta n. 3 vuoden kohdalla. 

Palataanpa kuitenkin kevääseen 2024. Nyt minä halusin tehdä testin. Kävin ostamassa apteekista kahden testin paketin. Ajoin kotiin ja tein testin, vaikka ohjeissa sanotaankin aamuvirtsasta. 

Haamuviiva?

Testiin piirtyi haamuviiva? Mikä se on? Soitin miehelleni, joka oli kevät kyntöä pellolla tekemässä. Sanoin, että tulee asap kotona käymään. Onko se? Voi se olla? Kyllä se on.

Olimme ällikällä lyötyjä. Kierukka oli otettu pois vain huhtikuussa ja nyt eletiin kesäkuun alkua. Nytkö se jo tärppäsi? Oma kokemukseni lapsettomuudesta ei ollut usko tapahtuneen nopeutta, vaikka kuopukseni olikin saanut alkunsa luomuna ja n. 4kk ehkäisyn jäätyä. 

Sovimme, että teemme vielä uuden testin seuraavana päivänä ja aamusta. 

Päivä oli jännä, juttelimme tulevasta, haaveilimme ja leikimme ajatuksella. 

Aamu koitti ja tein toisen testin. Ei mitään. Negatiivinen. 

Emme voineet usko sitä ja jälleen vanha kipupiste triggeröityi. Olinko saanut puolisoni jotenkin näkemään myös sen viivan? Oliko testi ollut viallinen? Oliko siinä edes viivaa? Vai onko tämä toinen testi rikki? 

Seuraavana päivänä oli lasten kevätjuhla josta lapset lähtivät loman aloitukseen toisten vanhempien luokse. Me lähdimme juhlasta kahdestaan. Kävimme mieheni työasioilla ja ajelimme pitkin maakuntia ihanan kesäisessä säässä. Minua pissatti kokoajan. 

Olenko sittenkin raskaana?

Puhuimme automatkan aikana asiasta ja sen herättämistä tunteista. Sovimme, että ostamme vielä yhden testin varmistaaksemme asian. 

Tein testin seuraavana aamuna. Negatiivinen. Mieheni lähti töihin ja minä jäin kotiin. 

Itsensä kohtaaminen, olen rakas.

Aloin siivota niinkun usein lapsettomina viikonloppuina. Huomasin olevani alakuloinen, ehkä surullinenkin, mutta koitin vain jatkaa arkea. 

Jossain vaiheessa pidin paussia ja ajattelin nostaa itselleni kortin auttamaan olooni. Otin Rebecca Campbellin- The Healing waters Oracle pakasta kortin, jossa luki muistaakseni Let it rain. Muutapa ei tarvittu, kyynel kanavat aukesivat. Itkin ja itkin, itkin oikein ääneen. Voihkin ja itkin. Sitten muistin tunteiden puheluun vastaamis konstin. 

Aloin kyselemään itseltäni miksi itken? Koska tuntuu pahalle. 

Mikä tuntuu pahalle? Testin tulos. 

Mikä siinä tuntuu pahalle? Se kun se oli negatiivinen. 

Mikä tunne siihen liittyy? Menettäminen, häpeä, suru, kaipaus. 

Sitten mieleeni nousi isäni menettäminen, menneen talven marraskuulta. Olin silloin pyöritellyt samoja tunteita. 

Ajattelin, että itku liittyikin siihen. Olinko jättänyt itkemättä sitäkin? Itkin ja itkin. Lohdutin itseäni ja puhuin mielessäni kauniisti. Ajattelin myös kuinka isäni olisi lohduttanut. 

Hetkeksi helpotti. Selvästi jotain oli jäänyt itkemättä myös sieltä.

Kohta kuitenkin aloin taas itkeä uudelleen. Itkin ja Itkin. Ryhdyin taas kyselemään.

Mikä vielä itkettää? En tiedä.

Mitä sinä mietit? Sitä kun en ollutkaan raskaana.

Itkin ja itkin lohduttomasti kaipuuta, lapsettomuutta, pettymystä sitä, että en ollut raskaana ja en ehkä koskaan tule olemaankaan. Itkun keskeltä, nenä tukossa raotin hieman silmiäni ja katseeni osui lapsieni huoneen ovelle joka oli auki. 

Avasin silmiäni hieman enemmän ja näin heidän sänkynsä ja lelunsa. 

Silloin tuntuu kuin olisin matkustanut tunteissani ajassa taaksepäin aina lähes 13 vuotta taaksepäin. Tuntuu kuin olisin ollut tuossa vantaalaisessa kaksiossa ja katsonut vierestä lohduttomasti itkevää itseäni. Sitä yhtä kertaa, kun kuukautiseni oli melkein 10 päivää myöhässä ja olin ostanut testin. Jännittyneenä teimme sen ja tulos oli negatiivinen. Muistin vieläkin miltä huuhteluaineemme tuoksui siinä kylppärissä. Siinä minä katsoin lohduttomasti itkevää itseni ja ajattelin mielessäni, kuinka halaisin itseni tuossa hetkessä ja kertoisin, että "rakas sinusta tulee vielä äiti". Oloni alkoi helpottaa ja tuntuu, kuin kesän linnut olisivat ryhtyneet laulamaan. 

Tuossa hetkessä oli jotain niin hoitavaa ja eheyttävää, että tunsin sen jälkeen olevani kuin uusi ihminen. Kerroin kokemuksestani miehelleni ja parhaille ystävilleni. Olimme kaikki ällistyneitä ja herkistyneitä. Mikä uskomaton voima tuolla hetkellä oli, kun kohtasin ja sanoitin tunteitani. Minkä mielettömän matkan tein menneeseen itseni luo ja hoidin jotain mitä olin tiedostamattani jättänyt ehkä huomiotta aikanaan. 

Vastaa siis puheluun

Kannustan siis ehdottomasti kaikkia vastaamaan sisäiseen puheluun, eli hetkeen, kun jokin negatiivinen/epämiellyttävä tunne tulee. Pohdi mitä tunteita ne on, mistä ne tulevat, mitä ne haluavat kertoa? Minun tilanteessa oli selvästi jotain jäänyt hoitamatta/käsittelemättä ja nyt tilanne oli sen triggeröinyt pintaan. 

Tulin käsittelemään lisää lapsettomuuteen, raskauteen ja keskenmenoon
liittyviä tunteita myöhemmin kesällä, mutta niistä seuraavassa postauksessa.