Ruuhkavuodet: Kokemukseni keskenmenoista

Kokemukseni keskenmenoista

Olen aikaisemmassa postauksessani kertonut siitä kuinka puolisoni kanssa olimme päättäneet antaa raskautumiselle mahdollisuuden keväällä 2024. Olimme miettineet, kuinka raskaaksi tuleminen juuri tietyssä aikaikkunassa olisi meille sopivin. Tulossa oli häät, remonttia, peltotöitä ym. 

Olimme myös puhuneet mahdollisuudesta, jos raskautta ei alkaisikaan kuulumaan, niin haluammeko mahdollisesti hakeutua asiaa tutkimaan?

Tuon kesäkuun haamuviivan jälkeen elokuussa raskaustestiin piirtyi vahvat viivat. 

Nytkö me todella ollaan raskaana? 

Ajatus oli mieletön. Miltä meistä syntyvä pieni ihminen näyttää? Ja voi, että miten hyvin se syntyy juuri huhtikuussa, niin ei työasiat paina niskaan ja häihinkin ehdin toipua, kun ne on vasta elokuussa. 

Elimme kuplassamme ne viikot aina ennen ensimmäistä ultraa. Haaveilimme ja suunnittelimme. Pyörittelimme nimi vaihtoehtoja molemmille sukupuolille. Mietittiin, kuinka sisaruksille kerrotaan ja missä vaiheessa, mitenhän he tulevat asian ottamaan?

Pohdittiin, että käydään ensimmäiset ultrat läpi rauhassa, ehkä sitten niskaturvotus ultran jälkeen voisi kertoa?

Meidän ensimmäinen ultra koitti. Se oli perjantai ja lapset oli siirtymässä toisiin koteihin. Matkalla muistan sanoneeni, että otetaan radiosta päivän biisi, eli kappale joka kertoo päivän tunnelman. 

Se oli Neon 2- Polku ja kohdasta 

"Ei polku tää vie mihinkään nyt sen nään

kun vihdoin silmät aukaisen

niin usein pettää itseään ei edes tahdo ymmärtää

et joskus rakkauskin kuolee itsestään".

Tuli tunne...

Ensimmäinen ultra ja tiedon kanssa eläminen

Mentiin lääkärin vastaanotolle molemmat jännittyneinä. Odotettiin käytävässä ja kuvattiin vielä hassuttelu pätkä whatsappiin, jonka lähetin parhaille ystävilleni.

Lääkäri kutsui meidät sisään ja alku puheiden jälkeen ryhdyttiin ultraamaan. 

Yksi sikiö löytyy ja oikeasta paikasta, mutta valitettavasti ei sykettä. 

Niin, ei polku tää vie mihinkään, joskus rakkauskin kuolee itsestään. 

Seuraavat päivät meni jotenkin sumussa ja selviytyen. Puhuttiin asiasta paljon ja itkettiin myös ja oli hyvä, että saimme kohdata tunteita ihan kahdestaan tuona viikonloppuna. Minulle kokemus oli jo toinen, miehelleni ensimmäinen.

Koitimme käsittää ja hyväksyä asiaa, välillä jopa kieltää.

Olimme saaneet ajan seuraavalle viikolle tyhjennykseen, koska keskenmeno ei ainakaan vielä ollut alkanut spontaanisti. Siksi kieltäminen, entä jos sydän onkin nyt alkanut lyömään?

Ennen tyhjennystä tilanne tietenkin vielä tarkistettiin. Minun kohdallani tyhjennys onnistui lääkkeillä, enkä ollut kivulias lainkaan.

Kaksi eri kokemusta keskenmenosta

Minä vertasin kokemusta paljon aikaisempaan keskenmenooni. 

Ensimmäinen keskenmenoni oli alkanut spontaanisti ensimmäisen ultran jälkeen.

Silloin lääkäri oli sanonut, että viikot voivat olla vielä sen verran varhaiset, että sydän ei vielä välttämättä ole kehittynyt lyömään ja saimme ajan seuraavalle viikolle. Raskaus meni kesken samana iltana. 

Tuolloin koin tapahtuneesta toki surua ja muistan silloinkin olleeni jonkin aikaa tässä "sumussa", mutta koin myös valtavasti toivoa. Olimme silloisen puolisoni kanssa haaveilleet lapsesta jo kuusi vuotta. 

Raskaus ja keskenmeno tuolloin kertoi minulle, että vartaloni saattaa sittenkin pystyä raskauteen.

Toisen keskenmenon aikaan tunsin päinvastoin.

Keskeytynyt keskenmeno. Miksi vartaloni ei toimi? Miksi keskenmeno ei alkanut luonnollisesti? Vartaloni ei halua laskea irti tuosta pienestä alusta, se tietää miten se kuuluisi kasvattaa. 

Olihan se kasvattanut jo kaksi vauvaa.

Pettymys omaan vartaloon oli jälleen mieletön ja tunne, että olin jotenkin muka pettänyt myös kaikki jotka raskaudesta tiesivät. 

Puolisoni kanssa surun jakaminen oli kuitenkin eheyttävää. Puhuimme asiasta paljon ja pohdimme tapahtuneen herättämiä tunteita yhdessä.

Kuinka katsoa eteenpäin tapahtuneen jälkeen?

Koska olin itse kokenut keskenmenon aikaisemminkin, pystyin lohduttamaan meitä sillä, että raskautuminen keskenmenon jälkeen on mahdollista. Lääkäri lohdutti meitä samalla tiedolla. 

Kävimme toki keskustelua siitäkin, että entä jos tapahtuma toistuu? 

Mietimme pitäisikö "yrittämistä" lykätä, jotta elokuun häät ym. hommat ehditään tehdä. 

Ei, me emme voi vaikuttaa tähän asiaan. Mikäli olemme valmiita vielä elämään ja kokemaan vauva-arkea yhdessä, me emme voi päättää milloin sille on sopivin hetki. Meidän täytyy vain odottaa onko tuolla jossain joku vielä meitä varten ja hän tulee juuri silloin, kun on oikea hetki. 

Me plussattiin uudelleen joulukuussa, tyttäremme syntyi elokuussa remontin ja peltotöiden keskelle ja häät siirtyivät vuodella. Hän tuli juuri oikeaan aikaan💝

Oikein kylmiä väreitä menee tätä kirjoittaessa.

Vertaistuki ja asiasta puhuminen on myös auttanut jaksamaan. Me ainakin huomattiin, että tätä tapahtuu todella paljon myös muille, asiasta ei vaan mielellään puhuta. Meitä lohdutti todella paljon asiasta puhuminen ja muiden tarinoiden kuuleminen. 

Voimia jokaiselle asiaa läpi käyville💖

Viides raskaus

Minähän olen pienestä pitäen puhunut haluavani viisi lasta. Noh, nyt kotonani elää viisi lasta, kolme heistä olen synnyttänyt. Viimeisimmässä äitiyskortissani lukee 

Monesko raskaus/synnytys

G 5 I P 2

Eli viisi raskautta kaksi synnytystä. 

Nyt synnytyksiä takana kolme ja jokainen oli erilainen. Olen kokenut hedelmöityshoidon ja spontaanin synnytyksen, luomu raskauden ja lähes syöksy synnytyksen, luomuraskauden lähes heti keskenmenon jälkeen, radin ja käynnistetyn synnytyksen. Näistä myös postausta myöhemmin. 

Olen kiitollinen jokaisesta kokemuksestani ja jokaisesta tunteesta jonka olen läpi käynyt, niin itkuista, kuin nauruista.